Marinin hallituksen lopettaessa työllisyys oli ennätyskorkealla. Orpon hallituksen aikana työllisyyden sijaan on noussut työttömyys. Syksylle odotettua myönteistä käännettä työllisyydelle ei ole tapahtunut – sen sijaan tilanne on heikentynyt. Työttömyys tulee ennusteen mukaan nousemaan myös ensi vuonna. Edellisen hallituksen ennätykselliset työllisyyslukemat on syöty huonosti mitoitetulla suhdannepolitiikalla: sopeutustoimia tehdään kohteisiin, jotka heikentävät talouden pidemmän aikavälin kasvupotentiaalia. Hallituksen […]
Avainsana: vasemmisto
Puheeni Pohjois-Suomen ay-päivillä
Alla oleva puhe on pidetty Pohjois-Suomen ay-päivillä 3.11. 2024. Avaan puheessa ajatuksiani ammattiyhdistysliikkeen ja järjestäytymisen merkityksestä, yhteistyön tärkeydestä sekä oikeistohallituksen työelämäheikennyksistä. Olen tänään ollut vasemmistoliiton puheenjohtaja kaksi viikkoa ja yhden päivän. Eduskunnassa olen ehtinyt istua kansanedustajana 1,5 vuoden ajan. Tätä hallituskautta ja samalla omaa taivaltani vasemmistoliiton puheenjohtajaksi on värittänyt historiallisen työntekijävihamielinen hallitus. Lyhyen valtakautensa aikana […]
Nyt saa äänestää seuraavaa puheenjohtajaa!
Jäsenäänestys vasemmistoliiton seuraavasta puheenjohtajasta alkaa tänään! Olen ehdolla ja äänestyksen alkamisen kunniaksi haluan avata näkökulmiani vasemmistolaisen liikkeen kehittämiseksi. Alla on viisi nostoa siitä, miksi haen tehtävää, mitä asioita painotan, ja miten kehittäisin puolueen toimintaa puolueen puheenjohtajana. Olen itse Helsingin kaupungin kuntapäättäjä, mutta nykyisessä kotikaupungissani junantuoma: olen syntynyt Heinävedellä, kasvanut Lahdessa, työskennellyt Turussa ja tehnyt yhden […]
Vasemmiston ratkaisuja soten korjaamiseksi
Viime torstain kyselytunnilla kävi ilmi, että hallitus ei tiedä olevansa vallassa: sosiaali- ja terveyspalveluiden hoitojonoja ja rahoitusta käsittelevät kysymykset kuitattiin ministeriaitiosta tuttuun tapaan fraaseilla, kuten “mutku Marinin hallitus”. Fakta on kuitenkin se, että Petteri Orpon oikeistohallitus on käyttänyt Suomessa valtaa yli vuoden – eikä se ole sinä aikana tehnyt soten tilanteen ratkaisemiseksi yhtään mitään. Itse […]
Tavoitteena puheenjohtajuus
Ystävät! Tavoittelen vasemmistoliiton puheenjohtajuutta loistavan Li Anderssonin väistyessä kahdeksan hienon vuoden jälkeen. Ehdokkaat asetetaan piirijärjestöjen ja puolueosastojen toimesta. Jos puheenjohtajaksi on useampia ehdokkaita, järjestetään neuvoa antava jäsenäänestys, joka alkaa tiistaina 1.10. Tulos julkaistaan puoluevaltuuston kokouksessa la 19.10. Pe 20.9. klo 16 mennessä liittyneet jäsenet pääsevät osallistumaan jäsenäänestykseen. Alta voit lukea ajatuksiani siitä, mitä vasemmistolaisuus minulle […]
Käännytyslain ristiriidoista ja poliittisesta harkinnasta
Maaliskuun puolivälissä hallitus teki poikkeuksellisen esityksen: 15.3. lausuntokierrokselle lähetettiin lakiluonnos otsikolla Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Lakiluonnoksen tarkoitus on vastata Venäjän käynnistämään hybridivaikuttamiseen, jossa turvapaikanhakijoita välineellistetään eli tuodaan itärajalle tarkoituksena luoda painetta ja testata suomalaista oikeusvaltiota sekä Suomen kykyä vastata Venäjän toimintaan. Julkisuudessa on puhuttu niin sanotusta käännytyslaista, eikä aivan kevein […]
7 X vastaus hallituksen lakkoargumentteihin
Ammattiyhdistysliike ilmoitti tällä viikolla uusista lakoista, joilla vastustetaan hallituksen aikeita heikentää työntekijöiden asemaa ja liittojen neuvotteluvaltaa sekä murentaa sopimisen kulttuuria. Tiistaina eduskunnassa oli lähetekeskustelussa hallituksen esitys, joka tähtää tukilakkojen ja poliittisten lakkojen rajaamiseen. Lisäksi tehdään roima korotus ammattiliitoille tuomittaviin hyvityssakkoihin ja ulotetaan laittomien lakkojen sanktiointi pelotemielessä yksittäisiin työntekijöihin, jotka joutuisivat jatkossa maksamaan 200 euron sakon […]
Miksi feministin pitäisi kiinnostua työmarkkinapolitiikasta?
Myönnetään heti alkuun: “työmarkkinapolitiikka” on epäseksikäs termi, ei siitä mihinkään pääse. Kun puhutaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksista, niin ensimmäisenä tuskin monellekaan tulee mieleen ryhtyä pohtimaan, mitä eroa on liitolla ja kassalla tai miksi juuri nyt kannattaisi rähistä vientivetoisesta palkkamallista (jälkimmäinen termihirviö tuskin edes aukeaa ensi lukemalla, mutta tulen tässä tekstissä kertomaan, miksi rähiseminen todellakin kannattaa). […]
Vapaus ja ideologia
Muistatteko, kun Sipilän hallitus yritti sorvata sote-uudistusta puhumalla valinnanvapaudesta? Se olisi tässä yhteydessä tarkoittanut käytännössä sitä, että yksityisille terveysjäteille oltaisiin räätälöity uusia keinoja voitontavoitteluun veronmaksajien rahoilla. Julkisessa keskustelussa yksityinen voitontavoittelu yhteisillä verorahoilla sitten paketoitiin veronmaksajien vapaudeksi. Vähemmän yllättäen Sipilän hallituksen sote-uudistusluonnokset törmäsivät jatkuvasti perustuslakiin ja jäivät lopulta toteutumatta. Tästä käy kiittäminen myös oppositiota, joka nosti […]
