Myönnetään heti alkuun: “työmarkkinapolitiikka” on epäseksikäs termi, ei siitä mihinkään pääse. Kun puhutaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksista, niin ensimmäisenä tuskin monellekaan tulee mieleen ryhtyä pohtimaan, mitä eroa on liitolla ja kassalla tai miksi juuri nyt kannattaisi rähistä vientivetoisesta palkkamallista (jälkimmäinen termihirviö tuskin edes aukeaa ensi lukemalla, mutta tulen tässä tekstissä kertomaan, miksi rähiseminen todellakin kannattaa).
Asia on kuitenkin erittäin ajankohtainen, sillä Orpon hallitus on ajamassa ennen näkemättömiä heikennyksiä työntekijöille. Ja kuten yleensä, kun heikennyksiä ajetaan, niin tälläkin kertaa vaikutukset kasaantuvat tietyille ryhmille. Orpon hallituksen jääkylmiä valintoja voitaisiin tarkastella esimerkiksi maahanmuuttajien, ikääntyvien työntekijöiden, nuorten työntekijöiden tai tiettyjen ammattialojen kohdalla. Tässä tekstissä käsittelen aihetta naisvaltaisten alojen näkökulmasta. Seuraavilla kolmella konkreettisella esimerkillä osoitan, miksi hallitus on paitsi työntekijävihamielinen, myös erityisen vihamielinen naisvaltaisille aloille:
- Vientivetoinen palkkamalli. Mennään suoraan termihirviön ytimeen: Vientivetoisessa palkkamallissa on kyse siitä, että työehtosopimusneuvottelujen sovittelussa valtakunnansovittelija ei voisi esittää ratkaisua, jossa palkankorotus ylittää vientialoilla neuvoteltujen sopimusten palkkaratkaisun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laki määrittää miesvaltaisten vientialojen palkkaratkaisut kaikkien palkansaajien maksimikorotuksiksi. Samalla naisvaltaiset alat sementoidaan palkkakuoppaan. Eli Petteri ja Riikka: kun sitten seisotte palkkakuopan reunalla ihmettelemässä, että mihin kaikki hoitajat ovat kadonneet, vaikka näin nätti monttu kaivettiin, niin lupaan tarjota teille peilin, johon vilkaista! Palkkatasa-arvolle voidaan samalla vilkuttaa hyvästiksi, kiitos Suomen historian oikeistolaisimman hallituksen.
- Määräaikaikaisuuden helpottaminen ja irtisanomissuojan heikentäminen. Tällä hetkellä määräaikaisissa työsuhteissa on enemmän naisia. Yhtenä syynä naisten useampiin määräaikaisuuksiin voidaan pitää niin sanottua raskausolettamaa eli sitä, että edelleenkin herran (sic!) vuonna 2023 tasa-arvolla maailmalla briljeeraavassa Suomessa työnantajat vakinaistavat naisia harvemmin, koska pelkäävät näiden pamahtavan paksuksi ja sehän maksaa. Hallituksen kaavailemien muutosten myötä määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen tulee lisääntymään, mikä lisää myös työelämän epävarmuutta ja heikentää erityisesti naisten työmarkkina-asemaa. On oletettavaa, että myös raskaus- ja perhevapaasyrjintä lisääntyy, eikä irtisanomissuojan keventäminen varsinaisesti auta asiaa.
- Tukilakkojen rajaaminen. Työväenliikkeessä on minusta aina ollut kyse ennen kaikkea solidaarisuudesta. Tukilakot ovat juuri sitä. Kyse on siitä, että tietyn alan (kuten nyt vaikkapa naisvaltaisen sote-alan) työehtosopimusneuvottelujen ollessa jumissa, voi toinen ala (kuten esimerkiksi miesvaltainen vientiala) ryhtyä tukilakkoon. Jatkossa tukilakkoja rajataan niin sanotulla suhteellisuusarvioinnilla. Tämä paitsi rajoittaa lakko-oikeutta, myös hidastaa työntekijäpuolen reagointia epäreiluksi koetussa tilanteessa. (On huomionarvoista, että hallitus rajaa lakko-oikeutta myös muilla tavoilla, kuten rajoittamalla poliittisia lakkoja, ottamalla käyttöön yksittäisiin työntekijöihin kohdistuvan 200 euron pelottelusakon ja korottamalla laittomien lakkojen sakkoja merkittävästi.)
Olen nostanut yllä kolme konkreettista esimerkkiä siitä, miten hallituksen työmarkkinapolitiikka osuu naisiin ja naisvaltaisiin aloihin. Yllä mainittujen lisäksi esimerkiksi ansiosidonnaisen leikkaus ja porrastus, asumistuen leikkaukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen poisto sekä asumistuen ja työttömyysturvan suojaosan poistot tulevat heikentämään useiden perheiden taloudellista tilannetta ja kohdistuvat erityisen voimakkaasti yksinhuoltajiin, joista valtaosa on naisia.
En itse keksi hallituksen äärimmäisen räikeille ja valtion talouteen mitenkään liittymättömille heikennyksille (esimerkiksi se lakko-oikeus!) mitään muuta syytä kuin työntekijöiden järjestäytymisasteen heikentäminen ja neuvotteluvallan kaventaminen. Koska työnantaja on aina valta-asemassa suhteessa työntekijään, ja koska työnantajilla on tällä hetkellä tukenaan työntekijävihamielinen hallitus, on erityisen tärkeää pitää ääntä yhteisessä rintamassa. Mitä enemmän meitä on, sitä enemmän meistä lähtee ääntä ja sitä syvempää on solidaarisuus. Se on myös feministinen kysymys, ja siksi jokaisen feministin tulisi kiinnostua työmarkkinapolitiikasta. Let’s make it sexy again.