On kulunut muutama päivä Yhdysvaltojen presidentin vaaleista. On aika pohtia: Mitä tapahtui? Miksi Donald Trump voitti jälleen katteettomilla lupauksilla? Mihin demokraattien Kamala Harrisin kampanja lässähti?

Hätäisimmät ovat tehneet analyyseja ”wokesta” ja ”woken vastaiskusta”. Esimerkiksi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kirjoitti viestipalvelu X:ssä: ”In my interpretation, Mr Trump’s victory is essentially a working-class revolt against woke politics, out-of-control immigration, and other ”progressive” causes that divide and erode the society.” Vapaasti suomennettuna Halla-aho siis totesi, että Trumpin voitto oli työväenluokan kapinointia niin sanottua woke-politiikkaa vastaan.

En osta tätä selitystä.

Ensinnäkin, Kamala Harris ei kampanjoinut sukupuolella tai ihonvärillä — eli tehnyt omalla identiteetillään politiikkaa, mistä identiteettipolitiikassa on, ainakin osittain, kyse. Harrisin kampanjatiimissä lienee laskettu, että Harrisilla oli naisten äänet jo valmiiksi, joten sukupuolen korostaminen olisi voinut viedä keskustelun pois poliittisista asiakysymyksistä. Lisäksi kampanjassa saatettiin laskea, että 2016 Trumpin kamppaillessa Hillary Clintonin kanssa, Clinton vetosi kampanjassaan vahvasti sukupuoleen, mikä ei kantanut voittoon.

Oliko analyysi oikea, eli olisiko sukupuoleen kannattanut vedota enemmän?

Suoraan sanoen en ole varma, ja varmaa vastausta tuskin löytyy. On nimittäin myös totta, että Amerikka on konservatiivinen maa, jossa elävät vahvasta paitsi perinteiset normit, myös valtasuhteet, joihin myös sukupuoli liittyy. Silloin on ihan perusteltua kysyä, oliko osasyy Kamala Harrisin häviöön se, että hän on ei-valkoinen nainen, tai kuten Hesari kirjoittaa: ”Amerikkalaisessa politiikassa naiseus on ennemmin hidaste kuin myyntivaltti.” Ehdokkaan sukupuolen merkityksen analyysi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyse olisi ollut identiteettipolitiikasta — sehän olisi edellyttänyt, että Harris olisi tehnyt identiteetillään politiikkaa, mitä kampanja nimenomaisesti vältti. Näistä syistä väitän, että näissä vaaleissa ei voitettu eikä hävitty identiteettipolitiikalla tai ”wokella”. Se analyysi on aivan liian ohut ja laiska.

Millä vaalit sitten voitettiin (ja hävittiin)?

Minusta vastaus on arki. Inflaation myötä kasvaneet arjen kustannukset ovat lisänneet ihmisten epävarmuutta. Riittävätkö rahat peruselintarvikkeisiin? Jos pesukone menee rikki, onko varaa palkata korjaaja?  Onko minulla varaa sairastua vakavasti? Jos joutuu pohtimaan edellä kuvattujen kaltaisia arjessa pärjäämiseen liittyviä kysymyksiä, on vähemmän resursseja pohtia sitä, kuka wokettaa tai mitä woketus edes tarkoittaa. Kallistunut arki kääntyi Trumpin eduksi. Saman asian voi sanoa myös näin: ihmisiä ei lopulta kiinnosta ensisijaisesti se, kuka lupaa, vaan mitä luvataan.

Ilmiö näkyi muun muassa Hesarin haastattelussa, jossa puertoricolainen Trumpia äänestänyt Luis Baez totesi: ”Haluan vain, että minulla olisi varaa ruokaan ja bensaan. Joka kerta kun menen ruokakauppaan, lasku on yli sata dollaria, ihan sama mitä ostan”. Baez siis äänesti Trumpia siitä huolimatta, että tämän kampanjatilaisuudessa puhunut koomikko kutsui Puerto Ricoa termillä ”floating island of garbage”, kelluva roskasaari. Äänestyspäätös perustui oletukseen, että koska Trumpin edellisellä kaudella hinnat olivat alhaalla ja Bidenin kaudella inflaatio söi ostovoimaa, palautuisi ostovoima Trumpin uudella kaudella takaisin entiseen. Hesarissa Baez muistelee ”kaiholla Trumpin presidenttiaikaa 2017–2021, kun hänelle jäi kuukausitasolla palkan jälkeen säästöön noin 300 dollaria”. Vähemmän kiinnostavaa oli se, että Trump antoi alustan koomikolle, joka käytti sen Baezin kansallisuuden rasistiseen solvaamiseen.

Ja tästä herää minusta kiinnostava kysymys: Onnistuiko Trump tekemään näissä vaaleissa talouspolitiikasta identiteettipolitiikkaa — siis eräänlaista bensan hinta -tyyppistä populismia?

Talouspolitiikka on perinteisesti ollut politiikan kovaa aluetta. Ennen vaaleja monissa medioissa toisteltiin, että Trump on vahvoilla, kun puhutaan taloudesta. Sen sijaan usein jäi selittämättä, että Trumpin talouspoliittinen ”vahvuus” perustui löysiin ja todellisuudesta irrallisiin heittoihin. Se, että Trump käänsi inflaation Bidenin hallinnon syyksi, ei ole ainoastaan päätöntä, vaan valittu strategia, joka tuli pönkitetyksi puheella Trumpin ”vahvuudesta” talouskeskusteluissa.

Globaalista taloustilanteesta ja muun muassa sodista johtuva inflaatio kääntyi Trumpin puheissa Bidenin hallinnon epäonnistumiseksi. Näin siitä huolimatta, että Bidenin kaudella panostettiin muun muassa teollisuuspolitiikkaan ja vihreään siirtymään. Bidenin kaudella lanseerattiin IRA eli Inflation Reducation Act eli ohjelma, joka panosti ilmastotyöhön ja energiapolitiikkaan. Bidenin hallinto (jota voi oikeutetusti kritisoida monesta seikasta, kuten Israel-myönteisestä ulkopolitiikasta) onnistui toteuttamaan Amerikassa vihreän siirtymän politiikkaa, joka loi merkittävästi uusia työpaikkoja puhtaan energian aloille, vähensi päästöjä ja keskittyi toteuttamaan vihreää siirymää niin, että se hyödyttäisi heikoimmassa asemassa olevia yhteisöjä.

”Vahvaa talousosaamista” kampanjassaan osoittanut Trump aikoo laittaa stopin  kaikelle tälle — ilmeisesti, koska ilmastopolitiikassa on kyse ”kommunismista” tai ”wokesta”. Lisäksi Trumpin tuleva hallinto on aikeissa irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta ja lakkauttaa virastoja, jotka ovat työskennelleet öljyn poraamisen lopettamiseksi. Trumpin aikeissa on myös avata Amerikan alkuperäisasukkaille tärkeitä maa-alueita muun muassa kaivostoiminnalle.

Trumpin käsissä talouspolitiikasta eli politiikan kovasta ytimestä tuli löysää populismia, ja Trumpin talousväitteitä vastaan argumennoinnista taistelua tuulimyllyjä ja olkiukkoja vastaan. Tällaisessa pelissä on vaikea voittaa. Ei auttanut, että Harrisin kampanja julkaisi sarjan sitoumuksia, joilla oli tarkoitus puuttua asuntojen vähäisyyteen, kitkeä hintojen nousua ja nostaa minimipalkkaa.

Harrisin viesti onnistui kertomaan terävästi siitä, mikä Trumpissa on vikana, mutta ei sitä, mikä hänen politiikallaan muuttuisi paremmaksi. ”Ei tule mitään mieleen”, Harris vastasi, kun häneltä kysyttiin, miten Harrisin hallinto eroaisi Bidenin hallinnosta. Trump sen sijaan tarjosi totuuteen perustumattoman mutta vetoavan kausaliteettianalyysin, joka kuului näin: Minun kaudellani hinnat olivat alhaalla. Biden-Harrisin kaudella ne olivat ylhäällä. Jos haluat arjestasi halpaa, kannattaako siis äänestää minua vai Harrisia? Lyhyesti voisi sanoa, että Trump henkilöi talouspolitiikan itseensä — ja onnistui.

Nyt elämme tilanteessa, jossa Amerikkaa johtaa äkkiväärä ja rasistinen Donald Trump, jonka politiikka perustuu tempoilevaan egoiluun ja vähemmistöjen lyömiseen. Talouspolitiikkaa tullaan tekemään protektionismilla, kuten korkeilla tullimaksuilla, ja avoimella hyökkäyksellä ilmastotoimia vastaan. Se tarkoittaa, että Suomessa vienti ja sitä kautta myös talous todennäköisesti sakkaa.

Epävarmuus tulee lisääntymään talouden lisäksi myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. On totta, että Harrisin valinta ei olisi tuonut muutosta Israel-politiikkaan ja olisi edellyttänyt paineen luomista Gazassa tapahtuvan kansanmurhan lopettamiseksi. Se tarve ei katoa mihinkään Trumpin voitettua — jopa kasvaa, sillä Trump ihailee avoimesti Benjamin Netanjahun tyyppisiä autoritäärisiä ja epädemokraattisia johtajia. Trump on ”valtaa vallan vuoksi” -poliitikko, jolta puuttuu analyysi taloudessa, turvallisuudessa ja ylipäänsä missään inhimillistä kapasiteettia edellyttävässä poliittisessa toiminnassa. Se tarkoittaa myös sitä, että EU:ssa tulee olemaan tarve panostaa Ukrainan tukemiseen entistä enemmän.

Lopuksi haluan sanoa erittäin painavasti: Nyt ei voi lamaantua. Nyt jos koskaan tarvitaan entistä vahvempaa vasemmistoa. Huolelliseen analyysiin, inhimillisyyteen ja uskottaviin ratkaisuihin perustava politiikka on paras ase halpaa populismia, rasismia ja vallanhimoa vastaan. Nyt tarvitaan yhteistyötä naisten ja vähemmistöjen oikeuksien sekä vahvan ilmasto- ja luontotyön puolustamiseen. Toiminta luo toivoa, ja sitä kautta myös parempaa tulevaisuutta. Trump voitti nämä vaalit talouspoliittisella löysillä lupauksilla, mutta meillä on edelleen toivoa. Se edellyttää työtä, joten nyt on syytä kääriä hihat. Uskon, että tulevaisuus on valoisa.