Helsingin Sanomien vaalitentissä 8.4. 2025 puolueiden puheenjohtajilta kysyttiin seuraava kysymys: Onko oikeudenmukaista muita kohtaan, että Suomessa terve ihminen voi elää pysyvästi sosiaalitukien varassa? Suurin osa puheenjohtajista näytti punaista. Vihreiden Sofia Virta ja SDP:n Antti Lindtman eivät näyttäneet punaista eivätkä vihreää. Minä olin ainoa, joka näytti vihreää. Ja siitäkös soppa syntyi:
Somen oikeistosiipi räjähti. Vasemmisto haluaa rahaa kaikille eikä vastuuta kellekään! Koskela kannattaa loisimista! Ei minun verorahoillani! Iltalehdessä julkaistiin erillinen kommenttipuheenvuoro otsikolla: Minja Koskela teki linjauksen, jota ei voi ymmärtää. “Meillä on tulevaisuudessa muutenkin aivan liian vähän työllisiä suhteessa työvoiman ulkopuolella oleviin. Tähän yhtälöön ei sovi terveiden työikäisten ideologinen lorvailu”, tekstissä todettiin.
Koska kohu syttyi vaalihulinoiden keskellä, päätin palata asiaan paremmalla ajalla.
Se aika on tullut nyt.
Siihen nähden, että oikeistohallitus on leikannut sosiaaliturvasta poikkeuksellisen rajulla tavalla, keskustellaan sosiaaliturvasta hämmentävän vähän. Tähän mennessä hallitus on leikannut sosiaaliturvasta jo yli 1,5 miljardia. Hallitus on leikannut muun muassa asumistukea, toimeentulotukea ja työttömyysturvaa sekä poistanut asumistuen ja työttömyysturvan suojaosan. Vaikka monet leikkaukset kohdistuvat samoihin ihmisiin, yhteisvaikutusten arviointi on ollut puutteellista. Varmasti voidaan kuitenkin sanoa seurauksien olevan vakavia: toimeentulotuen saajien määrä, lapsiperheköyhyys ja asunnottomuus sekä epäluottamus yhteiskuntaan lisääntyy.
Sen lisäksi, että sosiaaliturvaleikkaukset ovat itsessään vakava ja vahingollinen teko, on niissä myös laajempi yhteiskunnallinen ongelma: Tällä hetkellä keskustelu pyörii ymmärrettävästi hallituksen leikkausten ympärillä, mutta laajamittainen keskustelu sosiaaliturvasta sinänsä – toisin sanoen keskustelu sosiaaliturvan tarkoituksesta, vaikutuksista ja kehittämisestä – on jäänyt paitsioon. Jopa hallituksen tavoitteesta luoda Suomeen uusi, eri tukimuotoja yhdistelevä yleistuki puuttuu keskustelu siitä, mitä sosiaaliturvalla tavoitellaan ja miksi se on keskeinen osa hyvinvointivaltiota. Näin siitä huolimatta, että yleistuki on oikeistohallituksen kopio Britannian universal credit -mallista, jota on pidetty syynä muun muassa lapsiperheköyhyyden ja asunnottomuuden lisääntymiseen.
Koska meiltä puuttuu keskustelu sosiaaliturvasta osana suomalaista yhteiskuntaa ja sen myötä ymmärrys sosiaaliturvasta hyvinvointivaltion peruspilarina, voi linjaukseni tuen käyttämisen hyväksyttävyydestä tosiaan näyttää siltä, että sitä “ei voi ymmärtää”. Yritän nyt kuitenkin selittää, sillä minusta asia ei ole yhtään niin monimutkainen kuin oikeistolainen someyleisö on antanut olettaa.
- Moraalipaniikkia vai aitoa huolta?
Olen suoraan sanoen hieman ihmeissäni, että muiden puolueiden puheenjohtajat eivät tunnista tämän hetkisiä realiteettaja: Suomessa on jo nyt tilanne, että terveet ihmiset elävät pysyvästi sosiaalitukien varassa. Tällaisia ihmisiä ovat esimerkiksi kaikki ne pienituloiset helsinkiläiset, joiden palkka ei riitä elämiseen kalliissa pääkaupungissa ja jotka nostavat sen vuoksi asumistukea. Asumistuki suojaa myös kaikkia niitä osa-aikatyötä tekeviä ihmisiä, jotka eivät haluistaan huolimatta voi saada kokoaikatyötä. Valitettavasti oikeistohallitus on leikannut asumistukea sekä poistanut asumistuen suojaosan kokonaan eli käytännössä vaikeuttanut ihmisten työntekoa ja myös kokoaikatyöhön kiinni pääsemistä. Terveiden ihmisten sosiaalitukien varassa elämisen puolustaminen onkin siis myös sen puolustamista, että jokaisella on säälliset elämisen olosuhteet silloinkin, kun palkka ei riitä tai töitä ei ole tarpeeksi.
Toiseksi, keskustelu tukien käytöstä tuntuu kiihtyvän hieman liian heppoisesti nollasta sataan ilman minkäänlaista analyysia. Pienikin kipinä voi synnyttää kansallisen moraalipaniikin, joka lietsoo keskustelua tukien väärinkäytöstä ja “ideologisesta lorvailusta”. Se, että tällaisessa kiihtyneessä ilmapiirissä vedetään johtopäätöksiä tukien nostamisen etiikasta ja pahimmillaan tukia nostavien ihmisten moraalista on monella tavalla haitallista – ja sanalla sanoen myös laiskaa. Olen ensinnäkin sitä mieltä, että tukia kuuluu hakea silloin kun niihin on oikeutettu. Sosiaalietuuksien tarkoitus on varmistaa, että jokainen ihminen pysyy yhteiskunnassa kiinni myös silloin, kun omat voimat eivät riitä, sekä silloin, kun elämäntilanne edellyttää tukea.
Tarkoituksellista tai ei, niin tukien nostamisen moralisointi sekä tukien nostamiseen liittyvän oikeutuksen problematisointi luo ilmapiiriä, jossa tukien saamisessa on lähtökohtaisesti jotain epäilyttävää ja jossa tukien käyttöön liitetään stigmaa, joka haittaa tukien hakemista. Se on ongelmallista ihmisten henkilökohtaisen pärjäämisen ja mahdollisen kuntoutumisen kannalta, mutta asiaa voi perustella myös yhteiskunnan kokonaiskestävyyden näkökulmasta: Erilaisten selvitysten mukaan tukien väärinkäyttö on itseasiassa vähemmän haitallista kuin tukien alikäyttö. Tämä johtuu muun muassa siitä, että alikäyttö maksaa paitsi inhimillisesti, myös euroissa, kun ihmiset eivät saa tarvitsemaansa apua ajoissa. Suomessa tuskin yksikään puolue kannustaa ketään väärinkäyttämään olemassa olevaa systeemiä, mutta on myös syytä ymmärtää, että tukien väärinkäyttö ei ole yhteiskunnalle ihan niin merkittävä ongelma kuin kiihtyneimpien kommentaattoreiden ulostuloista voisi päätellä. Alikäyttö sen sijaan johtaa selvitetysti useisiin ongelmiin, joista, valitettavaa kyllä, puhutaan hyvin vähän.
- Minne katosi keskustelu perustulosta?
Linjaus terveen ihmisen oikeudesta elää pysyvästi sosiaalitukien varassa on lisäksi helposti ymmärrettävä, kun se kytketään vasemmistoliiton pitkäaikaiseen tavoitteeseen perustulosta. Valitettavasti keskustelu perustulosta on kadonnut Suomesta lähes täysin. Perustulolla tarkoitetaan tukimuotoa, jonka saisi lähtökohtaisesti jokainen suomalainen. Ihmisen tulojen kasvaessa perustulo verotettaisiin asteittain pois siten, että tarpeeksi suurilla tuloilla siitä ei enää hyötyisi. Käytännössä tällainen tukimuoto johtaisi siis siihen, että jos palkka ei riitä elämiseen, ihminen ei jäisi tyhjän päälle, ja kun palkka nousee tarpeeksi, ei tukea enää tarvita. Toisin sanoen perustulo vähentäisi byrokratiaa, mikä helpottaa tukea tarvitsevia ihmisiä ja vapauttaa valtion resursseja.
Sipilän hallitus toteutti vuosina 2017-2018 kaksivuotisen perustulokokeilun. Vaikka kokeilussa oli omat puutteensa, tulokset olivat positiivisia: Perustulokokeilussa mukana olleiden ihmisten työllisyys parani hieman verrokkiryhmään nähden. Palveluihin osallistuttiin yhtä paljon kuin sanktioiden piirissä ollut verrokkiryhmä. Lisäksi kokeilussa mukana olevat ihmisen kokivat psyykkisen terveytensä ja kognitiivisen toimintakykynsä paremmaksi. Masennusta ja yksinäisyyttä oli vähemmän. Juuri tämä ulottuvuus sosiaaliturvakeskustelusta uupuu aivan liian usein: Tuilla voidaan vaikuttaa merkittävästi ihmisten jaksamiseen ja pärjäämiseen sekä luoda silta vaikeiden aikojen yli. Toiseksi, jos perustuloa saavat työttömät työllistyvät ja osallistuvat työllistymistä edistäviin palveluihin vähintään yhtä usein kuin vastikkeellisen sosiaaliturvan piirissä olevat, herää kysymys kontrolloinnin ja sanktioiden hyödyistä – eli käytämmekö yhteiskunnan resursseja byrokratiaan ainoastaan moralistisista syistä?
Perustulo tunnistaa lisäksi, että useat ihmiset tekevät myös yleishyödyllistä työtä – kuten osallistuvat vapaaehtoistyöhön tai järjestötoimintaan – jolla on yhteiskunnalle merkittäviä hyötyjä, mutta jotka pahimmillaan polttavat ihmiset loppuun. Minulle kysymys perustulosta palautuu kysymykseen poliittisista ideologioista ja ihmiskäsityksestä: Oikeisto uskoo, että ihmiset tarvitsevat keppiä toimiakseen yhteisön hyväksi. Me vasemmistossa uskomme, että ihmiset haluavat lähtökohtaisesti osallistua yhteiskunnan kehittämiseen ja olla aktiivisesti mukana. Perustulo tunnustaa kunkin yksilön toimijuuden ja tukee sitä purkaen samalla nöyryyttävää byrokratiaa, joka ei kannusta ketään mutta lannistaa monia.
Sosiaaliturvan yhtenäistäminen kohti perustuloa on monisyinen prosessi, mutta se olisi syytä aloittaa nyt. Vasemmistoliiton periaatteiden mukaan tavoitteena on uudistaa sosiaaliturvaa kokonaisvaltaisesti siten, että samalla kehitetään ansiosidonnaista ja täydentäviä etuuksia kuten toimeentulotukea ja asumistukea. Perustulo sidottaisiin elinkustannusindeksiin.
Lopuksi
Jos minulta kysyttäisiin uudestaan, onko oikeudenmukaista muita kohtaan, että Suomessa terve ihminen voi elää pysyvästi sosiaalitukien varassa, vastaisin edelleen kyllä. En usko, että moraalipaniikin lietsominen tai tukia nostavien ihmisten tuen tarpeen oikeutuksen problematisointi auttaa meitä rakentamaan sosiaaliturvaa, jota muuttunut työelämä ja tulevaisuus tarvitsee. Sen sijaan uskon, että olemme käännepisteessä; tilanteessa, jossa tarvitsemme laajamittaisempaa keskustelua sosiaaliturvasta sekä siitä, millainen on hyvinvointivaltion tulevaisuus.
Koska keskustelua selvästi tarvitaan, järjestämme ensi viikolla tapahtuman Eduskunnan kansalaisinfossa to 22.5. klo 17.15-18.15. Tilaisuudessa ovat kanssani keskustelemassa tutkija Olli Kangas ja perustulokokeiluun osallistunut Tuomas Muraja sekä kansanedustajat Laura Meriluoto (vas) ja Elisa Gebhard (sdp).
Lisäksi järjestämme vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan kanssa Instagram-liven pe 23.5. klo 9.15-9.45, jossa puhumme muun muassa siitä, mitkä ovat parlamentaarisen politiikan rajat ja miten yhteiskuntaa voi kehittää niiden ulkopuolella suhteessa sosiaaliturvasta käytävään keskusteluun.
Keskustelu jatkukoon, sitä todella tarvitaan.