Viime torstain kyselytunnilla kävi ilmi, että hallitus ei tiedä olevansa vallassa: sosiaali- ja terveyspalveluiden hoitojonoja ja rahoitusta käsittelevät kysymykset kuitattiin ministeriaitiosta tuttuun tapaan fraaseilla, kuten “mutku Marinin hallitus”. Fakta on kuitenkin se, että Petteri Orpon oikeistohallitus on käyttänyt Suomessa valtaa yli vuoden – eikä se ole sinä aikana tehnyt soten tilanteen ratkaisemiseksi yhtään mitään.
Itse asiassa Orpon hallitus on jopa pahentanut tilannetta: Se on leikannut hyvinvointialueiden rahoitusta, höllentänyt vanhuspalveluiden hoitajamitoitusta, leikannut sote-järjestöiltä ja pidentänyt hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Perjantaina uutisoitiin sairaalaverkon ja päivystysten karsimisesta muun muassa Kouvolassa, Iisalmessa, Jämsässä, Raahessa, Salossa, Oulaisissa, Varkaudessa, Kemissä, Savonlinnassa ja Valkeakoskella.
Leikkaukset ovat johtaneet siihen, että paine siirtyy huokeammasta perusterveydenhuollosta kalliimpaan erikoissairaanhoitoon: kun ihmiset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa, on sairastamisen eskaloitumisen riski ja intensiivisemmän hoidon tarpeen kasvu aito. Ennaltaehkäisevästä työstä, kuten sote-järjestöiltä, leikkaaminen lisää myös terveyserojen kasvua ja huono-osaisuuden kasaantumista.
Lisäksi päivystysten ja sairaalaverkon karsimisesta saatavat säästöt ovat kyseenalaisia, koska edelleen toiminnassa oleviin sairaaloihin tarvitaan mittavia lisäinvestointeja ja ambulanssiliikennettä joudutaan käyttämään entistä useammin. Kun perusterveydenhuollon yöpäivystyksiä lopetetaan, siirtyy paine sairaaloihin ja alueellinen eriarvoisuus lisääntyy. Lyhyesti: säästöjen toteutuminen on vähintäänkin epävarmaa, pahoinvoinnin kasvu sen sijaan satavarmaa.
Kirsikkana kakun päällä hallitus on päättänyt lapata puoli miljardia euroa yksityisille terveysjäteille suuntaamalla rahaa yksityisen hoidon Kela-korvauksiin. Niitä käyttävät lähtökohtaisesti hyväosaiset ihmiset ja rahan on jo aiemmin osoitettu valuvan suurilta osin firmojen hinnankorotuksiin ja toimistomaksuihin – eli terveysjättien katteisiin. Tätä on kritisoinut mm. Lääkäriliitto, joka ilmoitti jo vuosi sitten vastustavansa Kela-korvauksien ylimääräistä tukea. Lääkäriliitto olisi ohjannut rahat hyvinvointialueille, sillä Kela-korvausten tuki ei heidän mukaansa tue hoidon jatkuvuutta.
Elokuussa myös Kela totesi sen, mistä usea asiantuntija oli jo varoittanut: Viime vuonna yksityisiä Kela-korvauksia hyödynsivät mittavasta panostuksesta huolimatta lähinnä ne ihmiset, jotka olivat käyneet yksityisellä jo aiemmin. Tuki on maantieteellisesti valunut rikkaille asuinalueille, kuten Espoon Westendiin, ja käyntien määrän lisääntyminen (0,7 prosenttia) on olematon. Hoitojonot eivät ole lyhentyneet, vaikka hallitus on perustellut yksityisten terveysformojen tukemista nimenomaan hoitojonoargumentilla.
On myös syytä katkaista siivet ministeriaitiosta kuullulta spinnaukselta, jonka mukaan hallitus panostaisi hyvinvointialueisiin 2,2 miljardia euroa, nimittäin budjettiriihessä myönnetyt 2,2 miljardia eivät riitä kattamaan kustannusten ja palveluntarpeen kasvua, joka johtuu muun muassa inflaatiosta, väestön ikääntymisestä ja kasvaneista kiinteistömeinoista. Koska rahoitus ei kasva palveluntarpeen mukana, se tarkoittaa leikkauksia palveluihin. On humpuukia väittää, että Orpon hallitus ei mukamas leikkaisi sotesta, kun jopa hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus tavoittelee 1,4 miljardin euron säästöjä leikkaamalla hyvinvointialueiden rahoitustason noususta.
Vasemmistoliitto on toistuvasti esittänyt ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisiin. Koska hallitus on ollut kyvytön paitsi kuuntelemaan, myös lukemaan tuottamiamme ehdotuksia, yritän nyt vielä kerran esitellä ratkaisujamme kootusti. En pidätä hengitystä hallituksen sisälukutaidon suhteen, mutta ainakaan kukaan ei voi sanoa, että vaihtoehtoja ei oltaisi esitetty. Olen tässä tekstissä teemoitellut mahdollisia ratkaisuja seuraavasti: 1) rahoituksen riittävyys 2) sote-uudistuksen valuvikojen korjaaminen 3) henkilökunnan riittävyys ja hyvinvointi.
- Rahoituksen riittävyys
Kyllä, sosiaali- ja terveyspalveluihin panostaminen maksaa – mutta hoitamattomuuden kulut tulevat lopulta vielä kalliimmiksi sekä taloudellisesti että inhimillisesti. Hallituksen kestämättömät leikkaukset elintärkeisiin sote-paveluihin tulee perua ja yksityisen hoidon Kela-korvauksille korvamerkityt 335 miljoonaa euroa tulee suunnata hyvinvointialueille. Hyvinvointialueille tulee myös antaa verotusoikeus, jolloin demokraattisesti valituilla aluevaltuutetuilla on aito mahdollisuus vaikuttaa palveluiden järjestämiseen ja alueilla toteutuu tosiasiallinen autonomia.
- Sote-uudistuksen valuvikojen korjaaminen
Mikään ei tule kerralla valmiiksi. Sote-uudistusta tehtäessä ei esimerkiksi ollut tiedossa, että kunnat ovat alibudjetoineet palveluita, mikä vaikeutti rahoituksen riittävyyden määrittämistä. Mikäli poliittista tahtoa löytyisi, tämä seikka olisi kuitenkin korjattavissa esimerkiksi nostamalla alijäämän kattamisvelvoite kahdesta neljään vuoteen, mikä mahdollistaisi talouden pitkäjänteisemmän suunnittelun. Lisäksi hyvinvointialueindeksin eli HVA-indeksin, joka määrittää alueiden valtiolta saaman tuen määrää, tulisi korjata siten, että se huomioisi sosiaali- ja terveyspalveluiden ansiotason muutoksen yleisen ansiotasoindeksin sijaan. Tämä on välttämätöntä, koska hoitajien tärkeä palkkaratkaisu nosti heidän palkkojaan keskimääräistä enemmän, mikä oli oikein ja kohtuullista.
Myös sote-palveluiden rahoitustarpeen vuosittaista kasvua mittaamaa, THL:n kehittämää SOME-mallia tulisi kehittää huomioimaan paremmin alueelliset erityispiirteet ja kustannusrakenne. Muutoksia tarvitaan myös investointisääntelyyn, sillä tällä hetkellä lähes kaikki alueet joutuvat hakemaan valtiovarainministeriöltä lupaa ottaa lisää lainaa kiinteistöinvestointeihin. Tarpeellisten investointien tekemisen pitäisi kuitenkin olla alueille lähtökohtaisesti mahdollista, ja siksi lainanottovaltuuksien laskentamalli tarvitsee muutoksia.
- Henkilökunnan riittävyys ja hyvinvointi
Yksi keskeinen syy alueiden rahoitusvaikeuksiin ovat kalliit ostopalvelut. Esimerkiksi sosiaalihuollon palveluissa – kuten päihdehuollossa ja lastensuojelun sijaishuollossa – palveluita on jouduttu ostamaan enenevissä määrin, eivätkä alueet voi vaikuttaa niiden hinnoitteluun. Lastensuojelun sijaishuollon voitontavoittelu tulisikin kieltää ja omaa tuotantoa kasvattaa. Lisäksi vuokratyövoiman ja ostopalveluiden käyttö edellyttää kansallista normitusta ja lainsäädäntöä, sillä alueiden on vaikeaa puuttua tilanteeseen omilla toimillaan. Yksi keino ostopalveluiden suitsimiseen olisi lisätä ohjausta ja sääntelyä esimerkiksi hintakatolla.
Hyvinvointialueiden rahoitusvaje näkyy myös henkilöstön hyvinvoinnissa – pelkkä palkkaratkaisu ei riitä, kun työoloja kehitetään. Siksi henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseen tarvitaan pitkäjänteisiä toimia. Hyvän johtamisen lisäksi työnantajatoimien kehittäminen edellyttää yhteistyötä henkilöstön kanssa. Alueilla tulisikin pohtia, miten työnantajan veto- ja pitovoimaa voitaisiin kehittää suhteessa vuokratyöfirmoihin. Tätä työtä voidaan tehdä esimerkiksi luottamusmiesten kanssa.