Maailma on valtavassa murroksessa. Ilmastokriisi, koronakriisi, energiakriisi, Venäjän hyökkäyssota, edessä häämöttävä taantuma. Olipa siitä mitä mieltä tahansa, niin tämä on fakta: maailma muuttui jo, ja jos sitä yritetään paikata vanhoilla konsteilla, ollaan auttamattomasti myöhässä.
Siitä huolimatta suomalaisessa politiikassa muutosta ei sanallisteta mitenkään. Koko vaalikeskustelu lähtee vanhasta freimistä: Lehden kannessa oikeistojohtaja pitelee vakavana lasipurkkia, joka sisältää kahdeksan miljardia euroa velkaa. Taloustoimittaja tivaa, että mistä leikkaisitte. Populistit toistelevat naurettavasti mutta silti ilmeisen tosissaan, että ilmastotoimista tulee voida joustaa “nykyisessä tilanteessa”. Anteeksi, että häiritsen, mutta vuosi 2015 soitti ja halusi vaalikeskustelunsa takaisin.
Vanha aika meni jo ja siksi vanhoista keinoista pitäisi luopua viimeistään nyt. Talouskuria, leikkauksia ja yhteiskunnan rakenteet sivuuttavaa uusliberalismia ollaan testattu käytännössä, ja katsokaa, mihin päädyimme: Paraniko hyvinvointi leikkamalla? Ei parantunut. Lisääntyivätkö työpaikat syyllistämällä työttömiä? Eivät lisääntyneet. Ratkaistiinko mielenterveyden kriisi kirittämällä yksilöitä tsemppaamaan omassa arjessaan? Ei ratkaistu. Elämme kumuloituvien kriisien aikakautta, johon eilisen ehdot eivät päde. Nykyhallitus on aloittanut työn uudenlaisten ehtojen jalkauttamiseksi, mutta se työ on pahasti kesken.
Minä haluan politiikkaa, joka vapauttaa kuvittelemaan, tekemään ja elämään.
Liian pitkään politiikkaa on rajoittanut, kurittanut ja kieltänyt. Mutta eihän sen niin pitäisi olla – politiikan pitäisi olla mahdollistaja! Politiikan tulisi lähteä siitä, että jokaisella ihmisellä on vapaus elää omannäköistään elämää, ja että maailmassa voi toteuttaa myös sellaisia olemisen tapoja, joita ei olla vielä kuviteltu. Tiedämme, että perhemuotoja on enemmän kuin yksi, sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja hyvää elämää voi elää lukemattomilla tavoilla. Näiden faktojen kyseenalaistaminen ei mahdollista mitään, vaan ajaa ihmiset kapeisiin karsinoihin vailla tulevaisuushorisonttia. Minä haluan politiikkaa, joka vapauttaa kuvittelemaan, tekemään ja elämään. Joka ei kurita ja kiellä, vaan mahdollistaa luomalla toivoa.
Vasemmistolainen projekti on aina ollut vapauden projekti. Päiväkodit, neuvolat, vanhustenhuolto, sosiaaliturva, sairaanhoito, peruskoulu – nämä kaikki ovat vahvistaneet yhteiskunnan rakenteita, jotta ihmiset voisivat olla vapaita ja voida hyvin. On paradoksaalista, että tätä rakennetta – hyvinvointivaltiota! – pyritään horjuttamaan leikkausvaatimuksilla ja falskin vapauspuheen nimissä: kun oikeisto puhuu valinnanvapaudesta, se pyrkii kaappaamaan omiin nimiinsä jotain, mitä sen omilla konsteilla ei kyetä rakentamaan. On päivänselvää, että hyvinvointivaltion rahoitusta leikkaamalla ei luoda liikkumatilaa tai vapautta millekään muulle kuin pääomalle. Rikkaiden veronalennukset, talouskuri ja velkapopulismi ovat juuri sellaisia vanhan maailman keinoja, joita vuosi 2015 anelee takaisin, ja joilla tätä aikaa ei rakenneta.
Viime vuosina maailma on kokenut niin nopeita muutoksia ja niin monta fundamentaalista kriisiä, että politiikka ei ole pysynyt perässä. Korona kuritti köyhiä ja rikastutti rikkaita. EKP elvytti, mutta rahat valuivat osakemarkkinoille eivätkä tukea tarvitseville ihmisille. Nyt, kun energian rajoitetusta tarjonnasta johtuva hintojen nousu kurittaa Eurooppaa, voitaisiin sitä hoitaa pureutumalla tämän inflaation juurisyyhyn eli investoimalla uusiutuviin energialähteisiin sekä kohdentamalla täsmätoimia kaikkein pienituloisimmille. Sen sijaan julkisessa keskustelussa on jumiuduttu kinastelemaan, johtuuko hintojen nousu kenties vihreästä siirtymästä. Viis siitä faktasta, että jos uusiutuviin oltaisiin investoitu aiemmin, ei Venäjä voisi kiristää Eurooppaa kaasulla.
On lakattava jankkaamasta mistä leikkaisitte ja ymmärrettävä, että hyvinvointia kaventamalla kenenkään vapaus ei kasva.
Maailman ollessa murroksessa emme voi jumiutua jankkaamaan siitä, pitääkö politiikan muuttua. Sen täytyy muuttua! On vaadittava talouspolitiikkaa, joka ei ole jatkuvan kasvun sanelemaa vaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon määrittämää. On kyseenalaistettava talouden ohjauksen mittaristo ja ryhdyttävä ohjaamaan päätöksentekoa hyvinvoinnille, tasa-arvolle ja ilmastonmuutoksen hillitsemiselle laskettujen vaikutusarvioiden pohjalta. On laskettava myös valtion tuloja, ei pelkkiä menoja, sillä nykyinen kehysmenettely tulee rapauttamaan valtion veropohjaa. On lakattava jankkaamasta mistä leikkaisitte mistä leikkaisitte mistä leikkaisitte ja ymmärrettävä, että hyvinvointia kaventamalla kenenkään vapaus ei kasva. On luotava mahdollisuuksia uusille olemisen tavoille ja omannäköisille elämisentavoille. On vahvistettava hyvinvointivaltion rakenteita niin, että jokainen voi ponnistaa niistä omaan suuntaansa ja palata lepäämään, jos voimat loppuvat kesken. Niin luodaan toivoa – ja niin luodaan vapautta.
Kukaan ei tiedä, mihin olemme menossa, mutta ensi keväänä on mahdollista viitoittaa tietä, joka vie tulevaisuuteen eikä takerru menneeseen.
Äänestä 2.4.2023.