Arjen tekoja ja vasemmistoutopioita.

Olen Minja Koskela, ensimmäisen kauden kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vasemmistoliiton puheenjohtaja. Koulutukseltani olen musiikin tohtori ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Ennen politiikkaan lähtemistä toimin musiikinopettajana sekä Suomen musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtajana. Minulla on kokemusta myös puhelinmyynnistä, kassatyöskentelystä, hotellisiivoojan työstä ja musiikkileikkikoulun opettajana toimimisesta. Olen kirjoittanut kolme tietokirjaa (Ennen kaikkea feministi, Karisto 2019; Toisin tehty – keskusteluja koulusta (yhdessä Elina Tuomen kanssa), S&S 2020; Äidiksi tuleminen, Into 2021).

Olen ehdolla kuntavaaleissa, koska kuntavaalit ovat arjen vaalit: Miten pitkä matka on päiväkotiin? Paljonko asuminen maksaa? Pääseekö lääkäriin ajoissa? Kuinka paljon Helsingistä löytyy lähiluontoa? Tällä kaudella vasemmistoliiton valtuustoryhmä on tehnyt töitä muun muassa kohtuuhintaisten kotien, koulutuksen ja kulttuurin tasa-arvon ja lähiluonnon puolesta. Olemme puolustaneet kaupungin pienipalkkaisia työntekijöitä, asunnottomien palveluita sekä taiteen ja kulttuurin rahoitusta.

Työ kohti tasa-arvoisempaa kaupunkia on käynnissä, mutta se on vielä kesken. Tätä työtä haluan olla tekemässä täysillä myös tulevina vuosina. Ääni vasemmistoliitolle on ääni paremmalle arjelle.

Seuraa politiikkaani ja ajatuksiani somessa

Seuraa tilejäni Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä! Klikkaa kuvia, niin pääset lukemaan viimeisimpien somejulkaisujeni tekstit.


Kolme talousajatteluuni vaikuttanutta teosta

1.

Mazzucato, Mariana. 2021. Yrittäjähenkinen valtio. Julkisen ja yksityisen sektorin myytit ja niiden murtaminen. Terra Cognita.

2.

Nussbaum, Martha. 2019 Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä. Gaudeamus.

3.

Raworth, Kate. 2018. Donitsitaloustiede. Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä. Terra Cognita.

Kolme työelämäajatteluuni vaikuttanutta teosta

1.

Canth, Minna. 1886. Köyhää kansaa. WSOY

2.

Arkiviisu. 1977. Liiton tyttö. Love Records. 

3.

Linna, Väinö. 1959-1962. Täällä Pohjantähden alla i-iii. WSOY.

Kolme feministiseen ajatteluuni vaikuttanutta teosta

1.

Amos, Tori. 1996. Boys For Pele. East West.

2.

De Beauvoir, Simone. 1949. The Second Sex. CCV.

3.

Butler, Judith. 1990. Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity. Routledge.

Jaa sivu eteenpäin!